Juoni

Juoni

Taisteluosasto 2024 tapahtumaan on luotu täysin uusi tarina ja uudet osapuolet.

Battlegroup 2024> Tietoa> Juoni

Nordberg ja operaatio Grey Seal

Nordbergin historia ja nykytilanne

Nordbergin (kuvitteellinen) valtio sijaitsee pohjoismaissa ja on tunnettu kauniista saaristoisista rannoistaan Itämerellä, sisämaan sinisistä järvistään ja kauniista erämaistaan. Valtion talous on koostunut niin raaka-aineiden kuin lopputuotteiden tuottamisesta kansainvälisille markkinoille. Nordholmin suvun kuninkaalliset ovat hallinneet valtiota vuosisatojen ajan, mutta vuonna 1956 valta kaapattiin kuningas Markus III voimakkaaksi tunnetun Pohjoisen rautahallinnon (NIR) toimesta. Rautahallinto hallitsi maata tiukoin ottein aina 2020 luvulle asti. 2020 luvulla maassa puhkesi sisällissota, minkä aikana kapinallisryhmittymät Pohjoisen kuninkaallinen kaarti (NRG) ja Nordbergin liittouma (CN) nousivat itsevaltaista Pohjoisen rautahallintoa vastaan ja onnistuivat syöksemään sen vallasta vuonna 2022. Tämän jälkeen kuitenkin ne ajautuivat jatkamaan sotaa keskenään taistelemalla siitä, että tulisiko valtiota jatkossa johtaa kuningassuvun viimeisin jälkeläinen vai pitäisikö maahan muodostaa demokraattinen oikeusvaltio. Maan epävakauden jatkuessa ovat tavalliset Nordbergin asukkaat jääneet jatkuvan epävarmuuden keskelle. Niin kaupungeissa kuin maaseudulla käydään edelleen aktiivisia taisteluita Pohjoisen kuninkaallisen kaartin ja Nordbergin liittouman välillä. Pohjoisen rautahallinnon kannattajia löytyy edelleen siviilien keskuudesta ja heitä liikkuu vanhan valtion veteraaneista koostuvissa pienissä ryhmissä ympäri maata.

Operaatio Harmaahylje

Sodan jälkeen Hallin sotilaskentokentän alue ja sen lähialueet ovat enää muisto vain sen huippuajoista, mutta alue tarjoaa edelleen tärkeitä resursseja ja mahdollisuuksia sodankäyntiin ja teknologian kehittämiseen tulevaisuudessa. Tämän vuoksi alue on edelleen keskipisteenä taisteluille Pohjoisen kuninkaallisen kaartin ja Nordbergin liittouman välillä. Osana operaatiota “Grey Seal” molemmat osapuolet pyrkivät pitämään hallussaan lentokentän ympärillä olevaa tietoliikenneverkkoa ja sen eri toiminnallisia osia aina ilmatorjuntapatteristosta päättyen tietoliikennekaappeihin. Samalla ne pyrkivät löytämään alueella Pohjoisen rautahallinnolta jääneet teknologiset artefaktit. Näiden taisteluiden keskelle on joutunut myös pieni siviilien asuttama kylä, jonka hallitsijoita kyläläiset ovat valmiita auttamaan, jotta he pystyisivät vain selviytymään näistä hulluista vuosista. Taisteleville osapuolille nämä siviilit ovat tärkeitä, koska he saattavat osata ja tietää asioita vanhan hallinnon ajalta sekä ovat riippuvaisia sotilaiden avusta kylälle.

Hallin alue ja sen lentokenttä ovat edelleen tärkeitä statukseltaan ja resursseiltaan taisteleville osapuolille.

Nordbergin lippu

Pohjoisen rautahallinnon joukkoja vuonna 2022 juuri ennen sisällissodan päättymistä.

Pohjoisen kuninkaallisen kaartin joukkoja kesällä 2023 valmistautumassa tehtävälle.

Nordbergiläisiä siviilejä vuoden 2023 kesällä keskustelemassa sotilaiden kanssa.